Mierola

Vanajavesi mutkittelee Hattulan kirkon tienoilla ja alittaa Hämeenlinnan ja Pälkäneen välisen kantatien lisäksi historiallisen Mierolan kaarisillan.

Kuvat © Terhi ja Matti Grönroos

Mierolan kaarisilta on valmistunut vuonna 1920. Aikoinaan sen yli kulki valtatie 3 Helsingistä Tampereen kautta Vaasaan, mutta nykyisin silta on jäänyt taajaman sisäisen liikenteen käyttöön. Tiehallinto on liittänyt sen osaksi museosiltaverkkoa.

Mierolaan valmistui kesäksi 2005 uusi laivalaituri, vierasvenesatama ja rantakahvila.


Näkymä kahvilan terassilta

Ylimmälle karttasivulle
Sääksmäki-Hämeenlinna.Leppäkoski-karttasivulle