Kantatie 57 Hämeenlinna-Pälkäne, 30 km
Hämeenlinna-Pälkäne-Tampere 79 km
Hämeenlinna-Toijala-Tampere 77 km

Kuvaus
Kantatie 57 on aivan 1960-luvun lopulla valmistunut valtatietasoinen
tie. Tie oli pitkään suosittu vaihtoehtoreitti Tampereelle ruuhkaisen
kolmostien sijaan, mutta se on jonkin verran menettänyt merkitystään
Helsingin ja Tampereen välisen moottoritien valmistuttua. Reitti on
kuitenkin varsin hyvä vaihtoehto matkustettaessa etelästä Kangasalan ja
Oriveden suuntaan.

Syksyistä kantatietä Hauholla
Historiaa
Alunperin kantatie 57 kulki reitillä Huittinen-Urjala-Toijala,
joka nimettiin kantatieksi vuonna 1938. Reitti on lakkautettu
kantatienä 1960-ja 1970-lukujen taitteessa. Sen kunto ei enää vastannut
päätienormeja ja valtateiden 2 ja 9 uusien linjausten valmistuminen
söivät tien merkitystä. Reitti on nykyisin seututie 230
Huittinen-Urjala, seututie 284 Urjala-Urjala as ja yhdystie 2847 Urjala
as-Toijala.

Kantatie 57 vuodesta
1938
1960-luvulle
Tarve nykyiselle kantatielle 57 syntyi, kun 1950- ja 1960-luvulla uusi
kolmostie rakennettiin Vanajanselän länsipuolelle kulkemaan
Valkeakosken kautta. Vanha kolmostie Hämeenlinnasta Pälkäneen Kyllöön
oli toivottoman mutkainen ja mäkinen soraränni ja sitä ruvettiin
korvaamaan uudella tiellä 1960-luvun puolen välin jälkeen. Tie
valmistui vuosikymmenten vaihtuessa ja se sai numerokseen 305. Vuonna
1990 palasi numero 57 käyttöön, kun maantie 305 nostettiin kantateiden
kastiin. Numero 305 siirtyi Hauhonselän itäpuolelle; numero annettiin
perusparannetulle Hauholta Hämeenlinnaan kulkevalle maantielle 3054.
Etusivulle
© Matti Grönroos