Kantatie 77 Kyyjärvi-Siilinjärvi, 182 km

Kuvaus
Kantatie 77 on keskistä Suomea halkova itä-länsisuuntainen pääväylä.
Yhdessä valtatien 16 ja kantatien 75 se muodostaa yhtenäisen väylän
Pohjanlahden rannikolta itärajan tuntumaan. Tie Vaasasta Tohmajärven
Niiralaan (vt16, kt77, vt5, vt17, vt6, kt70) on nimetty Siniseksi
tieksi, joka alkaa Norjan Mo i Ranasta.
Osuus Viitasaarelta Siilinjärvelle pääosin 1970-luvun alkupuolella
tehtyä tietä ja paikoin jonkin verran kapeaa.
Kyyjärven ja Viitasaaren osuus uudempaa; osin vasta 1980-luvun lopulta.
Vireillä on suunnitelma Viitasaaren Taimoniemen ja Keiteleen välisen
tien vanhimman osuuden parantamiseksi.
Historiaa
Vuonna 1938 nimettiin Oulun ja Kajaanin välinen pääosin joen
etelärantaa kulkenut maantie kantatieksi 77. 1950-luvulla rakennettiin
uusi tie joen pohjoisrannalle ja tämä tie muutettiin kantatieksi 77.
Vanha etelänpuoleinen tie taas uusittiin 1960- ja 1970-luvulla. Vaalan
kohdalla, jossa pohjoispuolen tie siirtyi lyhyen matkan ajaksi, uusi
tie kuitenkin linjattiin joen pohjoispuolelle. Tämän uusimman
linjauksen valmistuttua kantatie muutettiin valtatieksi 22 ja numero 77
poistui käytöstä.
1960-luvulle asti Pohjanmaan ja Savon väliset maantieväylät olivat
verraten alkeellisia. Nykyisen kantatien 77 reitillä Viitasaaren ja
Siilinjärven välillä kulki mutkainen maantie, jonka katkaisivat lossit
Keiteleen Vuonamonsalmessa ja Maaningan Viannankoskella. Viitasaaren
länsipuolella taas kulki kiemurteleva maantie Kannonkoskelle ja
Kannonkosken ja Kyyjärven välinen alue taas oli lähinnä asumatonta
umpimetsää. Viannankoskelle rakennettiin silta 1960-luvulla, mutta
Vuonamonsalmen lossi säilyi hengissä 1970-luvulle.
Suomi, Ruotsi ja Norja olivat suunnitelleet Sinistä tietä vuodesta 1962
alkaen. Tien toteutuminen edellytti uuden poikittaisväylän rakentamista
Pohjanmaalta Savoon.
Siilinjärven ja Viitasaaren välistä tietä ryhdyttiin rakentamaan
uudelleen1960-luvulla ja valmista tuli vuonna 1972. Urakkaa
Keski-Suomen puolella Viitasaaren Taimoniemestä nelostieltä Keiteleelle
tehtiin vuosina 1963-1965. Kuopion läänin puoleinen osuus rakennettiin
vuosina 1966-1972. Tie numeroitiin maantieksi 557.
Viitasaaren
länsipuolella 20 kilometrin mittainen osuus Kyyjärveltä valtatieltä 13
Karstulan-Kivijärven maantielle (nykyiselle kantatielle 58) aloitettiin
vuonna 1971 ja osuus valmistui vuonna 1977. Seuraava 14 kilometrin
mittainen osuus Kivijärven yli maantielle 648 asti rakennettiin vuosina
1978-1980. Tie linjattiin Kivijärven
yli pengertä ja siltaa pitkin Suurussalmessa ja se sai tilapäiseksi
numerokseen 987. Tietä rakennettiin pikkuhiljaa työllisyystöinä ja
viimeinen osuus Vuosjärven yli aina nelostielle Hännilänsalmelle
valmistuikin vasta vuonna 1986. Koko reitin valmistuttua tie
numeroitiin kantatieksi 77.
Etusivulle
© Matti Grönroos