Vuoden 1938 tieluokitus
Vuoden 1938 tieluokitus
Eduskunta oli vuonna 1918 hyväksynyt tiereformin, jonka mukaan vastuu yleisten teiden rakentamisesta ja kunnossapidosta siirtyi valtiolle vuoden 1921 alusta. Valtion haltuun siirtyi tuolloin 23.800 kilometriä maanteitä.
1930-luvulle tultaessa autoliikenteen määrä oli valtavassa kasvussa ja tieolot eivät vastanneet tarkoitustaan. Vuosikymmenen alussa ns. Lehdon komitea teki ehdotuksen viiden valtatien rakentamisesta Helsingistä Turkuun, Vaasaan, Viipuriin, Ouluun ja Kuopioon. Tämän komitean työskentely keskeytettiin ja sen työn tulokset jäivät verraten laihoiksi. Termi "valtatie" sen sijaan jäi elämään. Vuonna 1932 nimettiin Kyösti Kallion johtama kulkulaitoskomitea, joka vuonna 1933 valmistuneessa ehdotuksessaan ehdotti yleisten teiden luokittelua valta- ja kantateihin. Ehdotukseen sisältyi kaikkiaan 30 valtatietä, joista suurin osa on sittemmin toteutunut jossain muodossaan.
Kallion kulkulaitoskomitean työ johti siihen, että vuonna 1938 otettiin käyttöön tieluokitus, jossa maantiet luokiteltiin valtateihin sekä A-, B- ja C-luokan kantateihin. Uutta oli valtateille ja A-luokan kantateille annetut numerot. Tämä oli merkittävä siirto kohti tieverkon systemaattista luokittelua ja rakentamista. Numerointijärjestelmä on perusteiltaan säilynyt muuttumattomana näihin päivin. Suurin reformi tehtiin vasta 1996, jolloin suuremmassa määrin muutettiin valtateiden numerointia ja määrättiin koko joukko reittejä uusiksi kantateiksi.
Vuonna 1938 nimettin kaikkiaan 21 valtatietä (numerot 1-21) ja 32 A-luokan kantatietä (51-82).
Valtateiden 1-15 sijoittelussa oli kaupunkikeskeinen logiikka:
- Teiden 1-7 lähtöpiste oli Helsinki.
- Teiden 8-10 lähtöpiste oli Turku
- Teiden 11 ja 12 lähtöpiste oli Tampere
- Teiden 13-15 lähtöpiste oli Viipuri.
Numerointi oli seuraava:
|
Luokitusjärjestelmässä numerot 1-49 oli varattu valtateille ja numerot 50-99 kantateille. 1960-luvulla ulotettiin kantateiden numerointi alkamaan numerosta 40.