Kantatie 51
Kantatie 51, Länsiväylä, Jorvaksentie, Helsinki-Karjaa 75 km
Helsinki-Hanko 130 km
Sisällysluettelo
Pohjakartta Maanmittauslaitos
Geometriaa
Tien Mutkaisuusprofiili
Suunnanmuutoksia alle 30°/km | 58 km | 80 % |
Suunnanmuutoksia alle 30°-60°/km | 13 km | 18 % |
Suunnanmuutoksia yli 60°/km | 1 km | 2 % |
Kuvaus
Länsiväylä eli Jorvaksentie on Helsingistä länteen sijaitsevan rannikon valtasuoni. Moottoritietä Helsingistä Espoonlahdelle, muuten kaksikaistaista hyväkuntoista tietä. Hyväkuntoisuudesta huolimatta tie ruuhkautuu päivittäin eteläisen Espoon ja Helsingin sekä Espoonlahden ja Kirkkonummen välillä. Moottoritien jatke Kirkkonummelle valmistui vuonna 2013.
Linja-autokaistat itäsuunnassa Kehä II:lta Helsinkiin ja länsisuunnassa Helsingistä Matinkylän kohdalle. Kehä I:n, Tapiolan ja Hakalehdon liittymät kanavoitu saksiramppien ja muiden järjestelyjen avulla monimutkaiseksi kokonaisuudeksi. Linja-autokaistojen tulevaisuus on epäselvä metron aloitettua liikenteensä Matinkylään saakka. Suuntaisliittymät Lauttasaaren Katajaharjussa (rampit lähteen), Haukilahden kohdalla (rampit itään) ja Matinkylän-Olarin kohdalla (rampit länteen)
Ladataan karttaa...
|
Tapiolan kohta Espoossa |
Matinkylän ja Olarin liittymäjärjestelyt
Historiaa
1930-luvulle asti eteläinen Espoo oli lähinnä maataloudesta ja kalastuksesta (sekä kieltolain aikana alkoholin salakuljetuksesta) elävä rannikkopitäjä. Tieyhteyttä ei ollut Helsinkiin, vaan liikenne tukeutui ennen kaikkea Keski-Espoossa kulkevaan rantarataan ja Turuntiehen Bembölestä Leppävaaran ja Helsingin maalaiskunnan Pitäjänmäen kautta Helsinkiin.
Vuosina 1933-1938 rakennettiin kokonaan uusi tie Helsingistä Huopalahden pitäjän Lauttasaaren läpi Espoon pitäjän eteläosien kautta Kirkkonummen Jorvakseen, jossa tie yhtyi tuolloiseen päätiehen. Tie nimettiin päätepisteensä mukaisesti Jorvaksentieksi. Salmisaaren ja Lauttasaaren väliin rakennettiin tuolloisen mittapuun mukaan erittäin pitkä avattava 8-aukkoinen teräsristikkosilta kokonaispituudeltaan noin 340 metriä. Lauttasaaren länsipuolinen merialue ylitettiin Koivusaaren ja Hanasaaren kautta kulkeneilla penkereillä, joissa olivat sillat Koivusaaren itäpuolella ja Hanasaaren länsipuolella. Otsolahti ja Espoonlahti ylitettiin silloin. Espoonlahden vuonna 1937 valmistunut silta (133 metriä) oli pisin sotien välillä maassamme rakennettu teräslevypalkkisilta.
Vuonna 1938 kantatieksi 51 nimettiin Jorvaksentie ja sen jatke Kirkkonummen, Degerbyn, Inkoon, Snappertunan ja Tammisaaren kautta Hankoon. Tie on nykyisinkin tunnettu Kuninkaantienä ja siitä on valtaosa säilynyt. Inkoon ja Tammisaaren välinen Fagervikin kautta kulkenut tie sai myöhemmin numeron 110, joka muuttui myöhemmin numeroksi 105 ja kohta numeroksi 1050. Tie Kirkkonummelta Kelan ja Sunnanvikin kautta Degerbyhyn ja sieltä Inkooseen kulkeva osuus on paikallisteinä.
Sodan jälkeinen Porkkalan luovutus vuokra-alueeksi katkaisi tien, ja se siirrettiin kulkemaan Kivenlahdesta sisämaan kautta Kauklahteen, Kirkkonummen Lapinkylään, Siuntioon ja Lohjan kunnan Virkkalaan. Espoonlahden sillalle tuli valtakunnanraja ja rajapuomi. Tämä Porkkalan vuokra-alueen kiertävä tie lakkautettiin myöhemmin kantatienä, kaiketi heikon laadun takia, ja osuus Virkkalasta Hankoon uudelleennumeroitiin tieksi 53.
Tielinja Espoossa ennen moottoritietä ja Porkkalan luovutuksen aikana
Porkkalan palautuksen jälkeen rupesi rantatien uudelleenrakentaminen ajankohtaistumaan. Jorvaksentietä ruvettiin rakentamaan moottoritieksi. Suurin urakka oli uuden sillan rakentaminen Lauttasaaren ja mantereen väliin; 1930-luvun silta oli auttamattoman vanhentunut kasvavalle autoliikenteelle. Ensimmäiset osuudet moottoritietä valmistuivat Lauttasaaren länsipuolelle Matinkylään hieman ennen 1960-luvun puolta väliä ja yhteys Helsinkiin asti avautui Lapinlahden sillan valmistuttua vuonna 1965. Lapinlahden silta (582 metriä) oli kolmisenkymmentä vuotta maan pisin silta Heinolan Tähtiniemen sillan valmistumiseen asti. Moottoritie Espoonlahdelle oli valmis 1960-luvun lopulla.
Lapinlahden sillan rakentamistekniikka oli mullistava: Silta rakennettiin yhdeksästä lohkosta. Lohkot valmistettiin Rauma-Repolan Loviisan tehtaalla ja ne tehtiin tilapäisesti vesitiiviiksi. Ne uitettiin sellaisenaan Loviisasta Helsinkiin ja nostettiin paikalleen. Silta valmistui 4-kaistaisena, mutta sen oli konseptitasolla suunniteltu sellaiseksi, että sen voi muuttaa 6-kaistaiseksi. Levennysoperaatio tehtiinkin Länsiväylän uusimisen yhteydessä vuonna 1995-1996. Sillan kummankin reunan ulokkeet hitsattiin irti, väliin hitsattiin kummallekin puolelle 1,2 metrin leveydeltä uutta kantta ja ulokkeet hitsattiin takaisin kiinni. Näin sillasta tehtiin 2+3-kaistainen siten, että Helsinkiin päin liikennettä välittävistä kolmesta kaistasta uloin on linja-autokaista.
Moottoritien valmistumisen jälkeen Lauttasaaren teräsristikkosilta purettiin vuonna 1969 ja se korvattiin uudella teräsbetonirakenteisella.
Jorvaksentien uusiminen ja jatkaminen aloitettiin 1960-luvulla. Vuosikymmenen lopulla uusi tie ulottui Kirkkonummen Pikkalaan ja tie Karjaalle asti oli valmiina 1970-luvun alkuvuosina. Tie ei noudattanut alkuperäistä linjausta Pikkalan länsipuolella, vaan Pikkalan ja Degerbyn laaja mutka oikaistiin ja Inkoosta tie linjattiin Tammisaaren sijasta Karjaalle. Tien valmistuttua vuonna 1972 numero 51 otettiin takaisin käyttöön. Numerointia ei palautettu kuitenkaan entiselleen Karjaan ja Hangon välillä, vaan tämä osuus jäi kantatieksi 53, joka vuonna 1996 muuttui valtatieksi 25.
Porkkalan kiertänyt osuus on sittemmin parannettu. Espoonlahdesta Kehä III:lle tie on valtatien tasoinen suora väylä ja siitä eteenpäin vaihtelevan tasoinen tie. Suurimmat oikaisut on tehty Lapinkylän ja Siuntion välillä. Tie oli pitkään numeroltaan 113 ja nykyisin 1130.
Moottoritie oli 1980-luvulle tultaessa toivottomasti ruuhkautunut. Moottoritien päättyminen katuverkkoon Helsingissä on luonnollinen ruuhkien aiheuttaja, mutta 1960-luvun suunnittelua edustaneet liittymät eivät nekään enää palvelleet toivotulla tavalla. Erityisesti Tapiolan ja Otaniemen liittymien liian lyhyt väli aiheutti sekoittumista ja siksi ruuhkautumista ja onnettomuuksia. Hanasaaren ja Matinkylän välinen osuus käytännössä rakennettiinkin uudelleen. Espoon ja Helsingin välille ei syntynyt uutta kapasiteettia, mutta uudelleen kanavoidut liittymät erottivat omille kaistoilleen bussit ja Kehä I:lle kääntyjät. Liittymien yhdistelemisellä katosivat sekoittumisalueet Tapiolan ja Otaniemen liittymien väliltä. Otaniemen liittymää alettiin kutsua Karhusaaren liittymäksi.