Lautat, lossit ja lautta-alukset

Kohteesta Tiet
Versio hetkellä 28. huhtikuuta 2019 kello 22.23 – tehnyt Matti (keskustelu | muokkaukset) (Lauttatyypit)
Loikkaa: valikkoon, hakuun


Lautat, Lossit ja lautta-alukset

Suomi on vesistöjen halkoma ja siksi maantiet ovat usein katkenneet lauttarantaan, josta on kuljettu vesitse veden toiselle puolelle. Lauttapaikkoja on aikoinaan ollut epälukuisa määrä, mutta niistä on vuosikymmenien varrella muutettu silloiksi suurin osa. Maanteiden lauttapaikkoja on enää alle 50 kappaletta.

Lauttaliikenteen organisointi

Lauttaliikenteen organisointitapa on perinteisesti ollut jossain määrin vaikeaselkoinen. Nykyisin pelikenttä on suunnilleen seuraavassa kuvattu.

Maantieverkolla sijaitsevat lautat liikennöivät Väyläviraston lukuun ja ne ovat maksuttomia. (Väyläviraston edeltäjä ennen vuoden 2019 alussa tapahtunutta liikenteen hallinnonalan muutosta oli väylävirasto). Lauttoja operoi pääosin Suomen Lauttaliikenne Oy, joka käyttää itsestään nimitystä Finferries. Muutamaa yhteyttä operoi yksityinen yritys.

Maantielauttojen lisäksi liikennettä hoitavat myös muut organisaatiot:

  • ELY-keskukset hankkivat yhteysalusliikennettä, jota operoivat useat yritykset. Alukset ovat nykyisin eräitä poikkeuksia lukuun ottamatta maksuttomia.
  • Ahvenanmaan maakuntahallitus hoitaa Ahvenanmaan sisäisen liikenteen ja lisäksi runkoliikenteen Korppoo-Långnäs ja Kustavi-Brändö. Alukset ovat maksullisia. Runkoreiteille ei voi tehdä paikkavarausta, ellei matkalla pysähdytä vähintään 24 tunniksi.
  • Etenkin Saimaan ja Saaristomeren alueella toimii lukuisa määrä yksityisten tiehoitokuntien ylläpitämiä lauttoja. Näidenkin kustannuksista huolehtivat pääosin valtio ja kunnat.

Saaristomerellä tuolloisten Tiehallinnon ja Merenkulkulaitoksen työnjako aiheutti aiemmin jonkin verran kitkaa, koska ei ole nähty tasapuolisena sitä, että samankaltaiset alukset kulkevat maksua vastaan toisiin saariin ja maksutta toisiin. Vuoden 2007 alusta Hiittisiin ja Iniöön kulkevat lauttayhteydet luokiteltiinkin maantielautoiksi ja ne muuttuivat maksuttomiksi. Vuonna 2009 muutettiin yhteisalusliikenne maksuttomaksi.

Lossit entisaikaan

Vanhoina aikoina lossit olivat kovin vaihtelevia laadultaan ja tyypiltään ja olivat usein myös suorastaan vaarallisia. Varsinkin ennen sotia ne olivat pääosin käsikäyttöisiä kapulalosseja, eli lossivahti (ja ystävälliset matkustajat) vetivät lossin rannalta toiseen vedetyn vaijerin avulla aluksensa vesistön yli. Tyypiltään lossi oli usein proomun kaltainen laitos, joka pystyi kantamaan varsin vähäisen kuorman. Esimerkiksi nelostiellä Viitasaaren Hännilänsalmessa toimi lossi, jonka kapasiteetti oli kokonaista neljä henkilöautoa tai yksi linja-auto. Ei ole ihme, että jonot joskus venyivät sietämättömiksi. Isommat lossit myöhemmin varustettiin moottoreilla tai niitä jopa vedettiin moottoriveneillä.

Lossien kantavuus oli kovin vaatimaton nykyisiin verrattuna. Tyypillinen kantavuus oli 6-9 tonnia ja yli 12 tonnin losseja ei juuri ollut.

Lauttatyypit

Nykyisin lautat jaetaan kahteen perustyyppiin:

  • Losseihin, jotka kulkevat kiinnitettyinä rannalta toiseen kulkevaan vaijeriin.
  • Vapaasti kulkeviin lautta-aluksiin.

Pääosa lautoista on losseja. Lautta-aluksia käytetään pitkillä saaristoreitellä Parainen-Nauvo, Korppoo-Houtskari, Korppoo-Norrskata, Kasnäs-Hiittinen, Kustavi-Iniö ja Oulunsalo-Hailuoto.

Alassalmen lautta saa kyytiä Oulujärven Ärjänselän yli puhaltavasta tuulesta

Maanteiden koko lossikalusto on uusittu vuoden 1970 jälkeen. 1970-luvulla valtio tilasi sittemmin Rauma-Repola-konserniin siirtyneeltä Parkano Oy:ltä lähes 50 uutta lossia ja tällä operaatiolla vanhat puulossit ja erilaiset viritykset siirtyivät historiaan.

Lossien perustyyppejä ovat pienempi 44 tonnin kantavuudeltaan oleva, johon mahtyy kymmenkunta henkilöautoa ja isompi 60 tonnin lossi, jonka kannelle sopii parikymmentä henkilöautoa. Isompiakin losseja on käytössä. Lautta-alukset ovat losseja suurempia. Suurin käytössä oleva lautta-alus on Hailuotoon liikennöivä Merisilta, jonka kapasiteetti on 290 tonnia ja jonka kaistoille mahtuu noin 55 henkilöautoa.

"Parkanolaisissa" ja myöhemmissä losseissa on merenkulkuun tarvittavat ohjauslaitteet, eli vaijerista irtoaminen ei vie lossia tuuliajolle. Vaijeriin kiinnittyminen on ensi sijassa taloudellinen kysymys: Vaijerilossin miehitykseksi riittää yksi henkilö, jolla ei tarvitse olla kovinkaan merkittävää merenkulun ammattiosaamista.

Hailuodon pienempi lautta Meriluoto, jota käytetään kesäisin ruuhkahuippuina
Hailuodon isompi lautta Merisilta kykenee kulkemaan 80 sentin paksuisissa jäissä

Lauttaluettelo

Vuonna 1971 yleisillä teillä oli vielä 108 lauttapaikkaa:

Sijainti Tie (nykyinen) Tieosuus Tilanne 1952 Tilanne 1971 Nykytilanne
Oravakivensalmi 4 Lahti-Jyväskylä Käsivetoinen lossi 8 t Silta 1953 Silta 2002
Mämmensalmi 4 Äänekoski-Viitasaari Konelossi 20 t Silta 1956 Kivisalmeen Silta
Hännilänsalmi 4 Äänekoski-Viitasaari Konelossi 12 t Silta 1961 Silta 2009
Kokkosniva 5 Kemijärvi-Sodankylä Käsivetoinen lossi 9 t Silta 1957 Silta
Kitinen 5 Kemijärvi-Sodankylä Käsivetoinen lossi 9 t Silta 1954 Silta
Syrjäsalmi 6 Lappeenranta-Joensuu Käsivetoinen lossi 9 t Silta 1959 Silta
Ohtaansalmi 9 Kuopio-Joensuu Käsivetoinen lossi 6 t Silta 1952 Silta 1996
Hoipola 44 Kiikka-Kiikoinen Käsivetoinen lossi 12 t Silta 1953 Silta
Lammi 46 Kouvola-Jaala Käsivetoinen lossi 8 t Silta 1957 Silta
Riuttasalmi 58 Keuruu-Karstula Konelossi 12 t Silta 1963 Silta
Lietvesi 62 Mikkeli-Imatra Lossi Silta
Puumala 62 Mikkeli-Imatra Konelossi 12 t Lossi Silta
Kivisalmi 69 Äänekoski-Suonenjoki Konelossi 12 t Silta 1963 Silta
Vuonamonsalmi 77 Kuopio-Viitasaari Käsivetoinen lossi 12 t Silta 1969 Silta
Esko 78 Puolanka-Pudasjärvi Käsivetoinen lossi 9 t Silta 1962 Silta
Markkasuvanto 79 Rovaniemi-Kittilä Käsivetoinen lossi 10 t Silta 1955 Silta
Korinte 79 Rovaniemi-Kittilä Käsivetoinen lossi 9 t Lakkautettu Markkasuvannon silta 6 km alavirtaan
Kaukonen 79 Rovaniemi-Kittilä Käsivetoinen lossi 10 t Silta 1952 Silta 2014
Salmi 80 Kittilä-Sodankylä Käsivetoinen lossi 7 t Silta 1961 Silta
Mourusalmi 81 Rovaniemi-Kuusamo Käsivetoinen lossi 10 t Lossi Silta 1980
Pekkala 81 Rovaniemi-Kuusamo Käsivetoinen lossi 10 t Voimalaitos 1972 Vanttauskosken voimalaitoksen pato 1972 noin 10 km alavirtaan
Mällinen 86 Paavola-Liminka Käsivetoinen lossi 9 t Silta 1972 Silta 1,3 km alavirtaan
Skåldö 1002 Tammisaari-Skåldö Lossi Käytössä
Korssundet 1104 Inkoo-Barösund Lossi Silta
Emäsalo 1543 Porvoo-Emäsalo Lossi Silta
Parainen-Nauvo 180 Kaarina-Korppoo Lautta Käytössä
Nauvo-Korppoo 180 Kaarina-Korppoo Lossi Käytössä
Korppoo-Houtskari 180 Korppoo-Houtskari Lautta Käytössä
Vikom 180 Kaarina-Korppoo Konelossi 12 t Lossi Norrsundetin silta noin 1,5 km etelämpänä
Kirjala 180 Kaarina-Korppoo Konelossi 24 t Silta 1972 Silta
Satava 1821 Turku-Kakskerta Konelossi 24 t Silta 1964 Silta
Särkisalo 1823 Perniö-Särkisalo Konelossi 16 t Silta 1962 Silta
Lövö 1830 Kemiö-Kasnäs Lossi Silta 2011
Kokkila 1835 Halikko-Kemiö Konelossi 12 t Lossi Käytössä
Kirveenrauma 1890 Naantali-Rymättylä Lossi Silta
Hämmärönsalmi 1890 Naantali-Rymättylä Lossi Käytössä
Särkänsalmi 189 Naantali-Rymättylä Konelossi 20 t Silta 1970 Silta
Kaitainen 192 Turku-Kustavi Konelossi 12 t Lossi Silta
Vartsala 192 Turku-Kustavi Moottoriveneen hinaama lossi 12 t Lossi Käytössä
Vehmassalmi 192 Raisio-Kustavi Käsivetoinen lossi 8 t Silta 1952 Silta
Merimasku 1930 Mietoinen-Rymättylä Konelossi 9 t Lossi Silta
Kiurala 2495 Karkku-Ellivuori Lossi Silta
Kutala 2501 Karkku-Tottijärvi Käsivetoinen lossi 12 t Lossi Silta
Kalkkinen 3132 Vesivehmaa-Kalkkinen Käsivetoinen lossi 8 t Lossi Silta
Pulkkilansalmi 314 Vääksy-Sysmä Moottoriveneen hinaama lossi 12 t Silta 1970 Silta
Syvinkisalmi 3481 Ruovesi-Haapamäki Käsivetoinen lossi 9 t Lossi Silta
Hirvikoski 3532 Siltakylä(Pyhtää)-Vastila Konelossi 12 t Lossi Silta
Ummeljoki 3593 Myllykosken pohjoispuolella Käsivetoinen lossi 12 t Keskikosken silta 1964 Lakkautettu, Keskikosken silta 2 km alavirtaan
Virta 362 Kausala-Jaala Käsivetoinen lossi 10 t Virran silta 1964 Silta
Ukonsalmi 4062 Ruokolahti-Äitsaari Lossi Silta
Kirjamoinsalmi 408 Lappeenranta-Taipalsaari Konelossi 12 t Pengertie 1964 Pengertie + Kuivisaaren avokanava
Pappilansalmi 4081 Lauritsala-Taipalsaari Lossi Luukkaansalmen silta noin 1,5 km idempänä
Vekaransalmi 438 Virmutjoki-Sulkava Konelossi 12 t Lossi Käytössä, silta rakenteilla
Pajasalmi 438 Virmutjoki-Sulkava Konelossi 12 t Pengertie ja silta 1955 Pengertie ja silta
Kapustasalmi 4474 Haukivuori Käsivetoinen lossi 10 t Silta 1971 Silta
Tappuvirta 468 Savonlinna-Kangaslampi Konelossi 10 t Lossi Käytössä
Hanhivirta 471 Savonlinna-Enonkoski-Heinävesi Lossi Käytössä
Orivirta 474 Kerimäki-Savonranta Konelossi 12 t Vihtakannan kanava ja silta 1968 Silta
Onkisalmi 476 Liperi-Heinävesi Konelossi 12 t Lossi Silta
Arvinsalmi 482 Kitee-Rääkkylä-Viinijärvi Käsivetoinen lossi 10 t Lossi Käytössä
Kivisalmi 482 Kitee-Rääkkylä-Viinijärvi Käsivetoinen lossi 9 t Lossi Silta
Käsämä 5031 Viinijärvi-Polvijärvi Käsivetoinen lossi 6 t Lossi Silta
Mönni 5100 Jakokoski-Alavi Käsivetoinen lossi 9 t Lossi Silta
Ahveninen 518 Eno-Lieksa Konelossi 12 t Silta 1961 Silta
Lylykoski 5200 Ratilanvaara-Lieksa Konelossi 6 t Silta 1959 Silta
Kallioniemi 522 Ilomantsi-Hattuvaara Käsivetoinen lossi 12 t Silta 1961 Silta
Särkkä 5221 Ilomantsi-Naarva Käsivetoinen lossi 6 t Silta, uusi tie n. 1969 Silta
Naarajoki 5224 Lieksa-Ruunaa Käsivetoinen lossi 6 t Lossi Silta
Putaansalmi 5224 Lieksa-Ruunaa Käsivetoinen lossi 6 t Silta 1968 Silta
Tallivirta 5300 Rautalampi-Hankasalmi Käsivetoinen lossi 6 t Uusi tielinja 1959 Lakkautettu
Turpeensalmi 534 Leppävirta-Heinävesi Käsivetoinen lossi 5 t Silta 1963 Silta
Vehmersalmi 536 Kuopio-Vehmersalmi Konelossi 10 t Lossi Silta
Puutossalmi 5370 Kuopio-Vehmersalmi Konelossi 12 t Lossi Käytössä
Nokisenkoski 545 Suonenjoki-Vesanto Käsivetoinen lossi 10 t Silta 1957 Silta
Mustavirta 5571 Maaninka-Tervo Konelossi 8 t Lossi Silta
Peltosalmi 563 Iisalmi-Pielavesi Konelossi 12 t Silta 1956 Silta
Akkolansalmi 5646 Lapinlahti-Väisälänmäki Lossi Silta
Muurutvirta 567 Riistavesi-Muuruvesi Käsivetoinen lossi 8 t Silta 1960 Silta
Kärkistensalmi 610 Joutsa-Korpilahti Moottoriveneen hinaama lossi 8 t Lossi Silta
Korkeasaarensalmi 612 Sysmä-Luhanka Lossi Silta
Vuoksensalmi 612 Sysmä-Luhanka Lossi Silta 1986
Matilanvirta 637 Konginkangas-Sumiainen Käsivetoinen lossi 9 t Silta 1966 Silta
Kolarinsalmi 6510 Saarijärvi-Viitasaari Konelossi 12 t Silta 1966 Silta
Saarensalmi 6541 Kivijärvi-Viitasaari Käsivetoinen lossi 12 t Lossi Silta 1987
Bergö 6732 Moikipää-Bergö Lossi Käytössä
Raippaluoto 724 Vaasa-Raippaluoto Konelossi 139 t Lossi Silta
Lapinsalmi 800 Vaala-Puolanka Käsivetoinen lossi 7 t Silta n 1956 Silta
Hailuoto 816 Oulunsalo-Hailuoto Lautta Käytössä
Laukka 834 Muhos-Ylikiiminki Konelossi 12 t Silta 1969 Silta
Säävälä 8341 Ylikiiminki-Jolos Käsivetoinen lossi 9 t Lakkautettu Lakkautettu, uusi tielinja
Porkkala 8361 Ylikiiminki-Isokangas Käsivetoinen lossi 9 t Lakkautettu Lakkautettu, uusi tielinja
Romppaisensalmi 8400 Taivalkoski-Itäperä(Vt5) Käsivetoinen lossi 9 t Silta 1968 Silta
Tannila 849 Yli-Ii-Oijärvi Käsivetoinen lossi 9 t Silta 1958 Silta
Kipinä 8540 Yli-Ii-Pudasjärvi Käsivetoinen lossi 6 t Silta 1965 Silta noin 1,5 km lossilta ylävirtaan
Iinattijärvi 858 Iso-Syöte Käsivetoinen lossi 9 t Silta 1966 Silta järven itäpäässä Naamanganjoen yli
Kiutaköngäs 8693 Käylä-Liikasenvaara Käsivetoinen lossi 7 t Silta 1972 Silta
Kaivannonsalmi 8820 Manamansalo Lossi Silta
Alassalmi 8820 Manamansalo Lossi Käytössä
Koirasalmi 888 Ristijärvi-Puolanka Konelossi 12 t Silta 1968 Silta
Sirviölänsalmi 888 Sotkamo-Ristijärvi Käsivetoinen lossi 9 t Silta 1959 Silta
Haukiperä 912 Ämmänsaari-Suomussalmi Konelossi 12 t Lossi Silta 1976
Haukiperä 912 Ämmänsaari-Suomussalmi Konelossi 12 t Lossi Silta 1976
Kontiolansalmi 912 Kuhmo-Ämmänsaari Konelossi 12 t Silta 1964 Tönölänsalmen silta 2 km itään
Suomussalmi 9150 Suomussalmi-Kuusamo Käsivetoinen lossi 9 t Lossi Silta 1982
Linnansalmi 9161 Kiannanniemi-Juntusranta Käsivetoinen lossi 6 t Lossi Silta
Alaniemi 923 Simo-Tervola Käsivetoinen lossi 9 t Silta 1960-luvun lopulla Silta
Taininiemi 924 Simo-Ranua Lossi Silta
Koivu 926 Kemi-Rovaniemi Käsivetoinen lossi 12 t Voimalaitos 1965 Ossauskosken voimalaitoksen pato 1965 noin 5 km alavirtaan
Tervola 928 Tervola kk - Tervola as Käsivetoiset lossit 4,5 ja 9 t Lossi Silta
Lohiniva 9361 Sieppijärvi-Lohiniva Lossi Silta
Pello 937 Pello-Ruotsi Konelossi 12 t Lossi Silta
Sierilä 9421 Rovaniemi-Oikarainen Konelossi 12 t Lossi Silta 2010
Kaunisjokisuu 943 Kolari-Ruotsi Lossi Silta
Lautasalmi 944 Rovaniemi-Pirttikoski-Autti Käsivetoinen lossi 9 t Silta 1966 Silta
Lehtosalmi 945 Kemijärvi-Perä-Posio Lossi Silta
Ristisalmi 945 Pesäposio-Jumisko Käsivetoinen lossi 9 t Silta n. 1964 Silta
Kaisansalmi 945 Kemijärvi-Perä-Posio Konelossi 12 t Silta 1968 Silta
Lantunginsalmi 945 Kemijärvi-Perä-Posio Lossi Silta 1968 Silta
Muonio 954 Muonio-Ruotsi Lossi Silta noin 2 km alavirtaan
Köngäs 955 Sirkka-Inari Lossi Silta
Tepasto 956 Sirkka-Hetta Lossi Silta
Levisalmi 956 Sirkka-Hetta Käsivetoinen lossi 6 t Silta 1972 Silta
Ketomella 957 Raattama-Peltovuoma Lossi Silta
Kaaresuvanto 959 Kaaresuvanto-Ruotsi Lossi Silta
Pelkosenniemi 965 Pelkosenniemi-Savukoski Käsivetoinen lossi 7 t Silta 1965 Silta 1,5 km ylävirtaan
Tenniö 965 Savukoski-Salla Käsivetoinen lossi 9 t Silta n. 1970 Silta
Kemihaara 965 Savukoski-Salla Käsivetoinen lossi 9 t Silta 1968 Silta
Tanhua 967 Sodankylä-Savukoski Lossi Silta
Martti 9671 Savukoski-Kemihaara Lossi Silta
Kivimo 12003 Houtskari-Mossala Lossi Käytössä
Mossala 12003 Houtskari-Mossala Lossi Käytössä
Högsar 12019 Nauvo-Högsar Lossi Käytössä
Vonå 12027 Parainen-Attu Lossi Käytössä
Attu 12027 Parainen-Attu Lossi Silta
Rajalahti 12079 Vanha Sauvo-Kemiö-tie Konelossi 10 t Lossi Rungonsalmen silta noin 6 km lännempänä 1972
Harvaluoto 12195 Piikkiö-Harvaluoto Lossi Silta
Pinoperä 12241 Taivassalo-Kahiluoto Lossi Silta 2006
Karhiniemi 12817 Huittinen-Karhiniemi Lossi Silta
Kellosalmi 14173 Padasjoki-Virmailansaari Lossi Avattava itsepalvelusilta
Tapola 14510 Mankala-Tapola Lossi Lakkautettu
Toijansalmi 14813 Taipalsaari-Vehkataipale Lossi Silta
Lamposaari 14826 Lauritsala-Utransaari Lossi Käytössä
Kyläniemi 14866 Kyläniemi, Kutvelen kanava Lossi Käytössä
Hakovirta 15176 Sulkava-Partalansaari-Puumala Lossi Silta
Potkusalmi 15203 Punkaharju-Vaahersalo Lossi Silta
Hyväsalmi 15409 Heinävesi-Pyylinsaari-Enonkoski Lossi Silta
Vaaluvirta 15409 Heinävesi-Pyylinsaari-Enonkoski Lossi Silta
Piikkeensalmi 15507 Kesälahti-Sarvisalo Lossi Silta
Ihalansalmi 15555 Rääkkylä-Varpasalo Lossi Silta
Hirvisalmi 15828 Juuka-Paalasmaa Lossi Käytössä
Paalasmaa 15828 Juuka-Paalasmaa Lossi Silta
Syväsalmi 16441 Riistavesi-Hiidenlahti Lossi Silta
Ollinsalmi 16649 Joutsa-Marjotaipale Lossi Silta
Kantolansalmi 16729 Laukaa-Simuna Lossi Silta
Matosalmi 16837 Saarijärvi-Mahlu Konelossi 12 t Lossi Silta 2001
Kemppaalansalmi 16913 Suovanlahti-Harinkaa Lossi Silta 1980
Sanginsuu 18693 Madekoski-Sanginsuu Lossi Silta
Jonku 18776 Jonku-Hirvaskoski Lossi Silta
Parkkila 18777 Pudasjärvi-Jonku Lossi Lakkautettu
Saunasalmi 19077 Paltamo-Tolosenjoki Lossi Lakkautettu
Tulisalmi 19279 Timoniemi, Kuhmo Lossi Lakkautettu
Kovala 19303 Ala-Vuokki Lossi Silta 1999
Virtasalmi 19365 Suomussalmi-Kiannanniemi Lossi Silta
Liakka 19540 Yli-Raumo-Liakka Lossi Silta
Sääskisuvanto 19586 Raiskio-Portimo Lossi Silta
Tapionkylä 19688 Tapionkylä-Kuoksajärvi Lossi Silta
Patokoski 19694 Patokoski-Suopajärvi Lossi Lakkautettu
Kolarinsaari 19718 Kolari-Kolarinsaari Lossi Silta
Suvanto 19798 Pelkosenniemi-Suvanto Lossi Silta
Kairala 19800 Kairala-Luiro Käsivetoinen lossi 7 t Lossi Silta 1987
Välisuvanto 19808 Sodankylä-Orajärvi Lossi Lakkautettu, korvattu tiellä Sodankylään
Savukoski 19870 Savukoski kk Lossi Silta
Kersilö 19889 Kersilö-Moskuvaara Lossi Voimalapato
Haistila 22000 Friitalan lounaispuolella Käsivetoinen lossi 6 t Friitalan silta Friitalan silta

Uudet lauttapaikat

Vuoden 1971 jälkeen lauttojen määrä on pudonnut alle puoleen. Todellinen pudotus on vielä suurempi, koska uusia lauttayhteyksiä on joko perustettu tai siirretty maantielauttoiksi valtion ylläpidettäviksi. Jonkin verran on syntynyt uusia lauttapaikkoja siten, että lossi on siirretty uuteen paikkaan, kun vanhaan väylään on rakennettu silta. Esimerkiksi Korssundetin lossi siirrettiin sillan valmistuttua saman tien päätepisteeseen Barösundiin.

Seuraavassa listassa on lueteltu ne vuoden 2007 alussa käytössä olleet maanteiden lauttapaikat, jotka eivät ole vuoden 1971 luettelossa.

Sijainti Tie Tieosuus Huom
Barösund 1104 Inkoo-Barösund
Pellinki 1552 Porvoo-Pellinki
Kasnäs-Hiittinen 1830 Dragsfjärd-Hiittinen Maantielautta vuoden 2007 alusta
Kustavi-Iniö 1922 Laupunen-Jumo Maantielautta vuoden 2007 alusta
Palva 1931 Askainen-Velkua
Räisälä 9542 Suomutunturi-Kemijärvi
Saverkeit 12005 Houtskari-Saverkeit
Norrskata 12007 Korppoo-Norrskata
Skagen 12230 Iniö Skagen-Jumo
Keistiö 12230 Iniö Dalen-Keistiö
Velkuanmaa 12246 Velkua-Velkuanmaa
Ulkoluoto Särkisalo Niksaari-Ulkoluoto Silta valmistunut vuonna 2007
Hätinvirta 15123 Puumala-Lintusalo
Kuparovirta 15147 Anttola-Hirvensalo-Juva
Rongonsalmi 15170 Puumala-Lieviskä
Kietävälä 15176 Sulkava-Partalansaari-Puumala
Koivukanta 15358 Savonlinna-Kesamonsaari
Kortesalmi 16344 Riistavesi-Vaajasalo
Eskilsö Kaskinen