Ero sivun ”Tiet:Tietoja” versioiden välillä

Kohteesta Tiet
Loikkaa: valikkoon, hakuun
(Valmistumisaikojen epämääräisyys)
Rivi 1: Rivi 1:
 
{{Begin}}
 
{{Begin}}
  
Tie- ja tiehistoriallinen sivusto on tekijänsä vapaa-ajan harrastuksena syntynyt tuotos. Harrastusluonteen takia ei ole mahdollista eikä järkevää taata, että sivuston tiedot olisivat ajantasaisia ja virheettömiä.
+
Tie- ja tiehistoriallinen sivusto on tekijänsä vapaa-ajan harrastuksena syntynyt tuotos. Harrastusluonteen takia ei ole mahdollista eikä järkevää taata, että sivuston tiedot olisivat ajantasaisia ja virheettömiä. Eritoten teiden valmistumisajoissa voi olla virheitä, koska tietoja on poimittu muun muassa sanomalehdissä uutisoiduista hankeluetteloista. Hankkeet eivät aina ole toteutuneet suunnitelman mukaisesti. Lisäksi valmistumisaikakin on joskus käsitteenä epämääräinen: eritoten 1960- ja 1970-luvuilla oli tapana avata tieosuuksia keskeneräisinä, esimerkiksi ennen niiden päällystämistä.
  
MediaWiki-käyttöliittymästä huolimatta kyseessä ei ole Wikipedia. Ei ole tarkoitus, että kaikki kansa pääsee päivittämään tietoja, eli lähestymiskulma on päinvastainen kuin Wikipedian. Sisältöön liittyvät ratkaisut siten perustuvat demokratian sijaan silkkaan diktatuuriin.
 
Versio 28. kesäkuuta 2018 kello 10.40

Tiesivusto on perustettu vuonna 2006 ja sitä on sen jälkeen säännöllisesti ylläpidetty. MediaWiki-käyttöliittymään siirryttiin vuonna 2018 vähäistä suuremman konversiotyön kautta. Tässä yhteydessä tietosisältöä erityisesti karttojen osalta laajennettiin huomattavasti.

Selvyyden vuoksi mainitaan, että työnantajallani, niin entisillä kuin nykyiselläkään, ei ole mitään tekemistä sivuston kanssa.